tiistai 25. joulukuuta 2012

Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Niin se vaan vuosi 2012 lähenee loppuaan.Vuoteen on mahtunut vaikka mitä,niin iloja kuin surujakin.

Vuoden alusta en olisi osannut ajatellakkaan,että jo syksyllä mulla oliskin sitten pikkuinen koira vauva.Pieni tolleri tyttö.Tuo niin soma pikkuinen riiviö ja energiapakkaus.
Nyt kun katson tuota vieressäni nukkuvaa pikkuista,niin en olisi voinut saada itselleni parempaa koiraa.

Harrastuksiakin startattiin niin,että käytiin ekoissa mätsäreissä ja tokokurssilla.Tästä on hyvä jatkaa.Ensi vuonna on suunnitelmissa ainakin näyttelyitä,mätsäreitä,leirejä,mejää ja mahdollisesti tokoiluakin.

Lisäksi suunnitelmissa olisi Lapin vaellus!Kova vaeltaja olen itse ja monesti olen tuntureilla haaveillut,että voi kunpa olisi se koira tässä vierellä.Syksyllä olisi suunnitelmissa lähteä kavereitten kanssa ja Hilla toki matkaan!Eli jos jollakin on hyviä vinkkejä vaeltamiseen koiran kanssa niin kaikki on tervetulleita! ;) Kovasti oon netistä juttuja lukenut ja lisäksi luin Minna Toivolan kirjan retkeily koiran kanssa.

Mutta nyt nautitaan tämän vuoden viimeisistä päivistä ja koiristamme!

Oikein Rauhallista Joulua kaikille karvakorville ja niiden omistajille! :)


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ihana talvi!

Tuo kauon kaivattu lumi on nyt tullut ja Hilla on niin innoissaan.Lumessa on sen mielestä ihana kaivella,kieriä ja muuten vaan juosta niin lujaa kuin tassuista pääsee.Se nostaa itselle väkisinkin hymyn huulille,kun katselee kuinka toinen nauttii.

Lauantaina käytiin Oulun Tollereiden pikkujouluissa Valkiaisjärvellä.Ensin hieman kisailtiin.Meidät jaettiin kahteen joukkueeseen ja sen jälkeen oli pari leikkimielistä kisaa.Meidän joukkue voitti ja saatiin sitten palkinnoksi luu ja purutikku. :) Häviäjätkään ei tietenkään jäänyt ilman vaan myös he saivat purutikut.Lisäksi oli vielä nakinsyöntikilpailu.Jokainen koira kävi vuorollaan syömässä omat nakkinsa ja nopein tietenkin voitti.Tässä koirat jakaantui selvästi niihin nautiskelijoihin ja niihin joiden piti saada nakit nopeasti suuhun.Hilla oli nautiskelija,vaikka odotin siltä kyllä jotain ihan muuta. :D Ainakin kotona kaikki pitää hotkia niin kauhealla kiireellä.
Lopuksi paistettiin vielä makkaraa ja juotiin glögiä. :)

On ollut aika kiirettä tämän joulun takia.Pitänyt laukata jouluostoksilla ja ties mitä.Niinpä Hillan ja Mikin kanssa ollaan tehty oikeen pitkiä lenkkejä,että se on jaksanut sitten odottaa kotona reippaasti sen aikaa,kun olen ollut pois.



lauantai 1. joulukuuta 2012

Ikinä ei pitäis mennä kehumaan...

...kenellekkään kuinka koira on ollu hyvin yksinollessaan,eikä ole tuhonnut yksiäkään kenkiä,eikä mitään.

Hilla jäi kauppareissun ajaksi yksin ja laitoin sen perinteisesti yhteen huoneeseen ja oven kiinni.Jätin neidille luun ja leluja purtavaksi ja vielä namuja aktivointipalloon.Jostakin syystä ne ei nyt kelvannu vaan piti keksiä jotaki mielenkiintoisempaa purtavaa.Kaapin ovessa oli huppari kuivumassa ja Hilla oli sitten repäissyt sen alas ja kaapin ovi siinä samalla auennut.Ja kuinkas ollakkaan mun lemppari kengäthän ne oli siellä alahyllyllä!

Tulin sitten kauppareissulta kotia ja Hilla odotti mua ilmeellä: "Ihana mamma ku tulit kotiin,mä en kyllä tiiä yhtään miten nuo kengät on tuossa!" Toinen kenkä oli ehjä,mutta toinen oli niin riekaleina,että en ennen oo niin rikkinäistä kenkää nähny. :D Ja olin muka laittanu ne sinne kaappiin turvaan ettei niitä purtais.

Seuraavalla kerralla kyllä katson tarkasti,että kaikki kaapin ovet ovat visusti kiinni. :)

No jos tästä nyt jotakin positiivistäkin ajatellaan,niin saanpahan hyvän syyn ostaa uudet kengät. ;)